Välillä tuntuu, että omasta koirasta pitäisi aina hehkuttaa, että se on ihan parhain kaikista. Kerttu ei ole parhain kaikista. Kerttu on villi ja vilkas, terävä ja kova. Kerttu ei osaa rauhoittua ulkona, vaan se rähjää ja haukkuu ja vetää. Se ei edes tarvitse mitään ihmiselle näkyvää ärsykettä, vaan sille riittää rähistäväksi ihan vaan joku heiluva puun lehti. Kerttu saattaa kävellä viisi minuuttia nätisti, mutta sen jälkeen sen onkin pakko purkaa kaikki keräämänsä turhautumat ja paineet kunnolla sinkoamisräyhäämisräjähdyksellä. Niinpä Kertun kanssa ei ole käsitettä rauhallinen lenkki. Sen kanssa on vain käsite siedettävä lenkki. Ja juoksulenkki. Juoksulenkit on melkein rentoja, paitsi että juostessa tulee hiki ja ei se kauhean rentoa ole. Mutta jälkeenpäin tuntuu sentään hyvältä. Toko on vaikeaa, koska häiriöherkkä koira keskittää kaiken huomionsa häiriön suodattamiseen, eikä enää pysty tekemään mitään muuta.

Kuitenkin Kerttu on ihan kiva koira. Se on hassunnäköinen göötin ja huskyn sekoitus (paitsi että se on puhdasrotuinen lapinporokoira), jolla on aivan liian iso luonne noin höpsölle pienelle koiralle. Kerttu jaksaa tehdä loputtomasti; se tekee ja tekee ja tekee ja ei koskaan lopeta tekemistä. Sen suorituksen laatuu saattaa laskea kun se väsyy, mutta silti se ei koskaan haistata pitkiä ja lopeta tekemistä jos ihminen vielä haluaa jatkaa. Jirka katseli pienen porokoiran jaksamista ja sanoi, että siitä tulisi tosi hyvä pelastuskoira. Koska Kertussa on potentiaalia. Kun se pääsee yli sen häiriöherkkyydestä, siinä on ainesta vaikka mihin. Sillä on ihan mieletön moottori, sitä ei tarvitse juuri virittää, koska se on heti tekemässä yhdessä ja hyvässä vireessä. Kerttu ei koskaan tee mitään puoliteholla, vaan aina täysiä. Se ei koskaan laamaile missään. Sen vire menee ennemmin yli kuin ali, mutta harrastuskentillä se vire on myös suht helppo saada laskemaan halutulle tasolle. Sen kontakti on erinomainen. Se on porokoiraksi tosi nopea agilityssä. Agilityssä se ei myöskään ole yhtään niin häiriöherkkä kuin muissa lajeissa, koska siellä se tekee agilityä ja siellä meillä on meidän oma kupla.

Kerttu on maailman söpöin pieni sylikoira. Se puskee vierelle ja tekee kuperkeikkoja sylissä. Sillä on mulkosilmät, valtavan pitkä kieli ja isot korvat. Se on karvallisesti rajoittunut ja vielä 2-vuotiaanakin sillä on osittain karvaton pentumaha. Se nukkuu söpösti kiepillä, tai selällään ketarat levällään ja on pohjimmiltaan ihan mielettömän kiltti pieni koira. Mutta aina se ei vaan pysty, koska maailmassa on liikaa kiihdyttäviä asioita, joihin pikkukoiran on pakko reagoida. Niinpä kysyttiin Jirka Vierimaata kouluttamaan meitä rauhoittumaan ja oppimaan miten me voidaan lenkkeillä paremmin. Siitä enemmän huomenna.