Eli tänään oli Kertun alkeiskurssin toinen kerta. Ensin pitää hehkuttaa odotuksia! Kep istui meidän treenivuorojen välillä tosi rauhassa mun kanssa aitauksen laidalla ja katseli, ihmetteli ja oli silitettävänä. Kyllähän se pari kertaa haukkui ohikulkevia koiria, mutta enimmäkseen nekin saivat mennä miten tahtoivat. Välillä harjoiteltiin myös häkissä oloa, mikä meni ihan ok lyhyitä aikoja, mutta alku- ja loppubriiffauksen ajan se kyllä haukkui aika lailla. Yksinjääminen on pikkukoiralle vielä vaikeaa.

Ensiksi päästiin tekemään Kertun kanssa eteenlähetystä niin että etupalkka oli meidän kouluttajalla Marilla aina putken toisessa päässä ja itse vaan lähetin koiran matkaan. Kerttu selvästi muisti viime kerrasta mitä sinne kentälle tullaan tekemään, niin kova hinku sillä oli mennä putkeen jo kun käveltiin aitaukseen hihnassa. Tehtiin pari kertaa pelkkää putkea, joka meni vauhdikkaasti ja namin kiilto silmissä. Seuraavaksi vaikeutettiin ja esteinä oli muuri+putki. Taas koira istumaan, Mari kutsui Kerttua ja vapautus. Tääkin sujui aika hienosti, joten vaikeutettiin vähän lisää, nyt hyppy+muuri+putki. Kerttu meni hypyn, mutta kiersi muurin ja putken ja juoksi suoraan Marin luo.

Tehtiin uudestaan, nytkin meni hypyn, kiersi muurin, mutta taisi mennä putkeen. Siinä samalla Kertulla nousikin kierrokset vähän yli ja se lähti vetämään ilohepulijuoksua ympäri kenttää ja naapurinkin aitaukseen. Takaisin omalle puolelle tullessa se meinasi vielä mennä kentän jakavaan putkeenkin. Vähän nolotti ja ei kivaa että koira karkaa, mutta onneksi treenikaveria ei haitannut tapaus ja Kerttukaan ei ilohepuleissaan nyt myös ihan todistettavasti välitä muista koirista, kunhan vaan päästää paineitaan juoksemalla ympyrää jalat joka suuntaan sojottaen. Kun saatiin hepulit kuriin, helpotettiin sit kerran ja tehtiin taas vaan muurin takaa ja yritettiin sen jälkeen uudestaan hypyltä. Se oli kuitenkin selvästi liian vaativaa, eikä keskittyminen vaan riittänyt. Kep selvästi ymmärsi jutun idean, mutta se oli sen verta täpinöissään, että kolme estettä oli tällä kertaa vaan liikaa.

Tokalla treenijaksolla päästiin käyttämään kotiläksyksi saatua kiertämistä, kun vuorossa oli esteen kiertoa. Seisoin esteen sivulla, Kerttu aluksi vasemmalla puolella. Kerran tai pari annoin sille pienen käsivihjeen ja kun sain palkattua niistä, siirryttiin pelkästään siihen että Kerttu tarjoaa itse. Kotona olin opettanut tätä pelkästään naksulla, joten kiertämiseen alkeet ja sen tarjoaminen olivat jo siis vähän hallussa. Aluksi hypyssä oli rima, mutta otettiin se pois, kun ei Kep pystynyt miettimiseltään hyppäämään. Oikealta kiertäminen oli vähän vaikeampaa, eikä suoritukset vielä tietty olleet mitään maailman nopeimpia, mutta tosi hienosti se selvästi mietti mistä tätä namia nyt tulee ja tajusikin idean. Saatiin venytettyä mun etäisyyttä esteestä johonkin kolmeen askeleeseen. Erityisen ylpeä ja iloinen olen siitä, että vaikka ei tehty mitään vauhdikasta, tai kovin innostavaa, vaan enemmänkin aivojenkäyttöä, niin Kep oli ihan 100% keskittynyt tekemiseen ja selvästi mietti mitä sen pitää tehdä ja haki estettä, eikä se yhtään häiriintynyt ympäristöstä tai tiiraillut mitä siellä tapahtuu.

Loppubriiffauksessa puhuttiin siitä miten hyvin kaikki koirat oli tajunnut mitä tehdään ja miten tärkeää nämä kaksi juttua ovat agilityssa. Kisoissa kuulemma selvästi näkee mitkä koirat on opetettu irtoamaan ja hakemaan itsenäisesti esteitä ja ne voivat sillä myös paikata ohjaajan virheitä radalla. Kotiläksyksi saatiin kiihdytystreeniä palkalle kilpajuoksuna. Seuraavalla kerralla pääsee siis itsekin varmaan juoksemaan.

Lopuksi on todettava, että agilityn treenaus on ihan mahtavan hauskaa! Vaikka mä joka kerta jännitänkin ihan pirusti ennen treenejä, niin ei sitä siellä kentällä enää muista jännittää, vaan nauttii ihan täysillä. Plus lopputuloksena on harvinaisen väsynyt koira.


Tuleva agilityrakki on ainakin vielä tällä hetkellä mallia karvaton sporttiporo. Kuva muutaman viikon takaa kun Kerpulla vielä oli karvaa.