Löysin artikelilistan joukosta tällaisen luonnoksen, kirjoitettu 13.7. Olin jo unohtanu tuon epätoivon tunteen, koska se oli jo korvautunut uusilla epätoivoilla. Mutta oli silti kiva muistutus siitä miten pitkälle ollaan tultu. Mieleen palasi aika, kun vielä mietin etten osaa kouluttaa tota koiraa, eikä me tulla ikinä etenemään yhtään mihinkään. Tässä siis tunteita viime heinäkuulta:

 

Perjantaina treenattiin porukassa. Pienessä koirassa oli vähintäänkin paljon energiaa. Aloitin treenit ihan vaan laittamalla koiran kentän laidalle pyyhkeen päälle makuulle ja odotin, että se rauhoittuu siihen. Häkkiä ei ollut logistisista syistä mukana. Siitä otin sitten lelulla koiran mukaani ja tehtiin pertsassa ihan vaan kontaktiharjoitusta. Parhautta oli:

1. Ylienergisyydestä huolimatta Lou malttoi odottaa (alkuvaikeuksien jälkeen) ihan ok:sti pyyhkeen päällä.

2. Treenaamaan kutsuttaessa (aloitettiin lelulla hetsauksella) Louna suuntasi kaiken energiansa ja intonsa mun kanssa tekemiseen ja jaksoi keskittyä ja teki teknisesti oikein ilman touhottamista. Tästä olin niiiiiiiin iloinen ja tämän eteen olen oikeasti tehnyt tosi paljon työtä. Kaiken meidän treenauksen taustalla tärkeimpänä on ollut se yhdessä tekeminen ja energian, innon ja keskittymisen suhteen löytyminen ja oikea suuntaaminen.  [Tässä vaiheessa innostunut ohjaajaparka ei aavistanutkaan tulevana syksyllä ilmeneviä vaikeuksia, vaan luuli pentuajan ongelmien olevan historiaa.]

- jos ei ole intoa, niin ei ole järkeä treenata.

- lyhyet treenit. jos on vaikeaa, niin joskus yhteistreeneissä riittää vaan se yksi onnistunut toisto ja siitä superjuhlat ja sitten pois. joskus erityisen vaikeina aikoina se onnistunut toisto voi olla ihan vaan jonkinasteinen kontaktinpito ihan pienenkin hetken.

- treenata ei ole pakko

- jos koiralla ei ole keskittymiskykyä muiden lähellä, niin sitten treenataan se 500 metriä muita kauempana ja lähdetään siitä etenemään pikkuhiljaa lähemmäksi

- kun mulle selvisi, että Louna ei silloin pienenä vaan pystynyt tekemään muiden koirien/ihmisten/minkään liikkuvan läheisyydessä yhtään mitään, niin oltiin sitten pari-kolme kuukautta tekemättä niiden lähellä yhtään mitään. sen sijaan tehtiin jossain hevon kuusessa pieniä eriä, AINA leikin yhteydessä, ja...

Meillähän oli varsin alkuun vaikeuksia, jos Lounan energiataso oli vähänkään yli tietyn määrän, koska silloin sen keskittymisestä ei tullut mitään, vaan se hösläsi ja reagoi pienimäänkin ympäristön ärsykkeeseen. Muistan vieläkin sen epätoivon tunteen, kun vietin yhden (tai aika monen) yhteistreenin vain yrittäessäni saada edes jonkinlaisen yhteyden koiraani miettien, ettei tästä ikinä tule mitään.

Mutta niin siitä vaan tuli.