Päällimmäiset tunteet: Mä sitten rakastan tokotreenejä. Ohjaajana jälleen Charlotte ja seurana Heikki & Venla ja Satu & Lauha

Aloitettiin paikallaan istumisella. Sanoin alkuun jätössä "Istu"-käskyn, josta Louna tarjosi maahanmenoa. Se oli aika selkeästi hämillään, että miten niin istu, kun mähän istun jo. Vaihdoin sitten jättöön "paikka"-käskyn ja johan toimi. Ohjastuksena tekniikkaan koiralle ryhdikäs asento, jalat koiran alla ja suorana, jolloin se jaksaa istua koko kaksi minuuttia.

Sitten tehtiin yksi kerralla seuraamisesta maahan menoa. Mä sanoin, että meidän ongelma on maahan menon hitaus, mutta Charlotte sanoi, että ei siinä nopeudessa ole mitään vikaa. Meille iski taas tyypillinen Louna-tuuli, eli se tekee paremmin seurassa kuin kahdestaan. Tai sitten se vaan on oppinut viime treenikerrasta. Ohjastuksina nopeamman maahanmenon harjoitukseen saatiin peruuttamista, jolloin koira seuraa ja siitä maahan käskynä ja toinen, eli nami heitto taakse, jolloin koira lähtee namin perään ja itse kävelee pois päin, kun koira lähtee perään, se käsketään n. puolivälissä maahan olan yli, niin ettei koira näe naamaa -> ei vinkkiä, vaan joutuu kuuntelemaan.

Sitten tehtiin liike kokonaisena, Charlotte toimi liikkurina. Eka meni ihan plörinäksi johtuen ihan mun omasta epävarmuudesta. Kun mä en oikein tiennyt mitä tehdä, niin Loukin meni hämilleen. Lisäksi pertsan nousun käsky oli aluksi vähän kadoksissa. Kun mä sitten sain seuraavaksi itseni koottua, niin hyvin meni liike. Noottina pertsaan nousuun voisi lisätä vähän nopeutta, eli treeneissä voi lisätä vähän käsiapua = nykäisy ylöspäin. Ei sekään kuitenkaan huono ollut. Toisena noottina mulle enemmän ääntä maahan-käskyyn. Omana huomiona, että olisi hyvä opetella kävelemään suoraan, niin koiran vierelle palaamisessa ei tarvitse tehdä kauheita mutkia.

Kun kaikki saivat tehtyä yksityiset harjoitukset loppuun, tehtiin yhdessä häiriöllä. Eli kaikki lähti liikkeelle samaan aikaan, mutta vain keskimmäinen käski koiran maahan, muut jatkoivat matkaa ja toisin päin, eli keskimmäinen jatkoi matkaa, muille maahanmeno. Ihan superkivaa! Tätä on pakko päästä tekemään uudestaan! Kerran tai kaksi piti Lounaa korjata, sille oli selvästi vaikeampaa jatkaa matkaa, kuin jäädä yksin maahan. Vika seuraamisen jatko oli kuitenkin tosi hieno! Ihan mahtava pikkueläin!

Loppuun vielä kaukoja. Istu-maahan ok. Seiso-istu-seiso oli mun odotettu ongelma. Olin ajatellut että meidän ongelma on seisomaan nousussa, mutta eipä ollutkaan, vaan istumaan menossa. Eli Lou tekee liikkeet etujaloilla, seisomaan nousee hyvin (olin vähän hämmentynyt. Se osaa!) mutta istumaan menossa se laittaa pepun allensa, kun sen pitäisi peruuttaa etujalat. Saatiin ohjeet tän korjaamiseen, täytyy tehdä kotona klikkerillä. Mun on vieläkin jotenkin tosi vaikeaa hahmottaa tuota istumaan peruuttamista, mutta eiköhän se tästä. Pitäähän sitä jotakin ongelmia olla. :)

Yleisenä tunnelmana treenien jälkeen siis valtava innostus. Ihana päästä harjoittelemaan lisää ja hiomaan tekniikkaa ja liikkeitä. Charlotte on ihan mahtava ohjaaja, todella innostava, selittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi ja taidetaan kaikki olla ihan yhtä fiiliksissä aina tunnin jälkeen. :D Lisäksi treeniseura on ihan parasta. Mahtavaa, että olen löytänyt tämän porukan.

Ensi viikolla sitten vikat treenit ennen elo-syyskuuta.