Tai ainakin vähän paremmin kääntyy kuin ennen. Tässä videota tältä päivää iltaruokakääntyilystä. Anteeksi vähäistä valoa. Pari kertaa naksutin ihan väärässä kohtaa. Ja jos katsotte tarkkaan, voitte nähdä muutaman kerran hienoja kuolavanoja. Päädyin lopulta palkkaamaan ylhäältä ja vähän erilailla kuin Charlotte ehdotti, koska en vaan saanut kotioloissa Charlotten palkkaustyyliä toimimaan Lounalle. Tällä tavalla on tullut parempaa jälkeä.

http://youtu.be/oniO7Z2KM-0

Mulla on omista treeneistä vielä lisää muistiinpanoja odottamassa kirjoittamista. Kyllä mä nekin saan vielä tänne näppäiltyä. Sellainen tärkeä juttu vaatii kuitenkin sanomisen, että yhtenä projektina tällä hetkellä on pertsan hienosääntöä. Eli palkan paikkaan kiinnitän tällä hetkellä erityisesti huomiota, jotta se tulee etureidestä kiinni, jolloin pään asento korjautuu (toivottavasti) tiiviimmäksi, eikä Loiskasen tarvitse nojailla taaksepäin. Tänä viikonloppuna saan vihdoinkin vadin, jolla päästään harjoittelemaan takapään käyttöä. Louna löytää ihan hyvin paikan poispäin-käännöksissäkin, mutta sen pitää tehdä koukku, koska ei osaa kääntää pelkkää persuustaan.