Treenattiin illalla porukalla Satu-Heikki-me. Lounalla oli ihan järjettömästi energiaa, joka purkautui pyyhkeen päältä karkaamiseen (argh! ja anteeksi!), piippaukseen ja haukkumiseen liikkeiden välillä. Mä en käsitä miten se jaksaa, kun aikaisemmin päivällä oltiin kuitenkin käyty jo parin tunnin lenkki. Positiivisena sanottakoon, että liikkeiden aikana se kuitenkin keskittyy tekemiseen, eikä muihin koiriin, haukkumiseen tai piippaamiseen. Se vaan kaipaisi kokoajan jotain tekemistä ja odottaminen ei ole sen vahvin puoli. Jatkamme harjoittelua.

Treeneihin tulin vähän mietteliäällä päällä, koska Louna ei syö(nyt) nameja ulkona, eikä nytkään matkalla. Jopa nakit se närpii ja sylkee pois. Jos se muuten ei olisi ihan normaali iloinen energinen itsensä, epäilisin että siinä on jotain vialla. Luulen kuitenkin, että syynä on teiniksi tuleminen ja hormonitoiminta, koska namien syömisen sijaan se kulkee suu vaahdossa hajujen perässä ja haluaisi kauheasti muiden koirien luo. Jos sillä ei olisi juuri ollut juoksut, epäilisin että se tekee niitä. Treeneissä onneksi on namit kuitenkin maistunut. Ja meillä on nyt sellainen ruokakuuri, että ruoka ja namit tulee ulkona lenkillä ja treenien palkkana (myös sisällä) ja jos ei silloin syö, niin sitten saa olla syömättä.

Aloitettiin seuraamisella, tarkoitus oli tehdä kahdeksikkoa tötsien ympäri ensin palkaten pertsoista ja sitten liikkeestä. Pyyhkeen päältä vapautussana hommiin on jo itsessään muotoutunut tosi hyväksi hetsaussanaksi. Se olikin sitten se hyvä osa. Ollaan tehty tuota kahdeksikon kiertoa liian vähän, mä sekosin jalkoihini enkä oikein tiennyt minne olin menossa. Lisäksi käteen osui joku ihan valtava namin pala, jota en saanut mitenkään järkevästi annettua koiralle. Lisäksi oli vielä liikaa nakkia kädessä, jolloin niitä tippui maahan ja Louna rikkoi seuraamisen niitä etsien. Eli kauhean rikkonaista sekoilua.

Olisi pitänyt ottaa oma hengähdystauko, mutten ottanut. Olisi pitänyt kieltää namin haku ja vaatia jatkamaan, eikä antaa Lounan syödä namia, mutta en tehnyt sitäkään. Onpa ärsyyntynyt ja pettynyt olo itseeni. Käydään huomenna tekemässä tämä uudestaan, josko saisin tehtyä korjausta.

Tehtiin myös kolmen sarja suoraa seuraamista. Meni paremmin, pari kertaa lähti vähän haahuilemaan ja menetti tiiviyden. Palkkasin lelunheitolla, joka yhä mun mielestä tuo erilaista keskittymistä ja intoa seuraamiseen. Eli juuri sen korjausta, mitä olen pähkäillyt meidän seuraamisessa nyt loppukesästä.

Tokaksi tehtiin maahanmenoa peruuttaen ja olan yli käskyttäen. Mun täytyy vielä koventaa omia käskyjä. Louna liukuu tosi pitkälle, tulee liki mun jalkoihin näissä ennen kuin menee maahan. Auttaisikohan lelun heitto taakse? Pari kertaa jouduin sanomaan kaksoiskäskyn. Toisen käskyn jälkeen kehuin, mutta en palkannut, vaan otettiin sitten uudestaan. Voisin miettiä myös huomauttamista, jos ei pysähdy ajoissa. Ehkä Lou sitten tietäisi paremmin mitä siltä haetaan.

Sitten ruutu. Kaksi kertaa lelupalkalla. Ekaksi ei kyllä leikitty ruudussa kun pieni koira otti lelun suuhunsa ja lähti tutustumaan pariin poikaan. Tuli luo kutsuttaessa. Vikalla kerralla mun oli tarkoitus palkata purkilla ja antaa loppupalkka, mutta arvatkaa muistinko ostaa loppupalkan kaupasta? No en. Namialustalla oli sitten kasa nakkeja... Ihan hyvin se menee ruutuun. Pitäisi siirtyä eteenpäin.

Loppuun vielä liikkuroitu jäävä-maa. Hyvin meni.

Ja lopun jälkeen vähän paikkamakuuta Heikin häiriöidessä ja käy siihen harjoitusta (jota mun pitäisi tehdä oikealla käskyllä).

Harmittaa, kun koira osaisi vaikka mitä, mutta itse olen tällainen kaksi vasenta jalkaa omaava yksilö, jonka taidot ei aina riitä koiralle. Varsinkin, kun Louna herkästi aistii mun tunnetilat, jolloin senkin keskittyminen ja jaksaminen alkaa ailahdella.